Shyshaman's Ragdolleilla tarkoitetaan hyvin pienimuotoista ja ajoittaista ragdollrotuisten kissojen kasvatusta. Asumme itse Helsingin Ruoholahdessa, ja tulevat pentueemme syntyvät joko sijoituskodissa Halikossa tai kotonamme. Ensimmäinen pentueemme syntyi 1998, ja vuoteen 2005 mennessä olimme saattaneet maailmaan yhteensä 14 pentuetta. Lähes neljän vuoden täyden tauon jälkeen on ilo sanoa, että tulossa on vielä aika ajoin muutamia Shyshaman's-pentuja. Jokainen pentueemme syntyy erityisestä rakkaudesta tätä kaunista ja lempeää kissarotua kohtaan, ja Shyshaman's-pentuja on tulossa ainoastaan silloin, kun aikataulut antavat myötä niin haastavalle ja työläälle hankkeelle, kuin mitä pennutus on. Sijoituskodeissa kasvattaminen tuo oman haasteensa lisää, joten suunnitelmia tehdään vain hitaasti ja harkitusti - puhdasrotuisten kissojen kasvatus on ylellisyysharrastus, ja sellaisena sen pitäisi pysyäkin. Vaikka olemme kasvattaneet vain joitakin pentueita emmekä ole hurahtaneet näyttelyihin, kasvattiemme joukkoon kuuluu Maailmanvoittaja, Junior Winner sekä lukuisia Kategoriavoittajia ja ulkomailta BOB-voittojakin. On ilahduttavaa nähdä seuraavienkin sukupolvien menestyvän mukavasti. Tuontilinjojemme säilyminen on ensisijainen syy, miksi päätimme vielä jonkin aikaa panostaa ragdollkasvatukseen, ja kaikilla tulevilla pentueillamme onkin tuontilinjojamme sukutauluissaan eri yhdistelminä. Kiitämme tuontikissomme kasvattajia (Catherine Leja/Bridlepath, Nel Vizkeleti/Millpark ja edesmennyt Lou-Ann Armstrong/Ragann's) siitä, että he uskoivat meille ihastuttavan kauniit vauvansa ja auttoivat niin Shyshaman's Ragdolleja levittämään rakkautta ja hyvää tahtoa ihmisten kesken tämän hienon kissarodun kautta. Jos haluat tietää suunnitelmistamme, ota toki yhteyttä sähköpostitse shyshamans(at)gmail.com (tai mariaragdoll (at) yahoo.com) tai puhelimitse 050 597 3358
|
||
Bannerimme on käytettävissäsi, jos haluat linkittää sivullemme. |
||